Olimme eilen illalla Annen ja Taikan kanssa jälkitreeneissä. Ilma oli ihanan syksyinen, aurinko paistoi ja lämpöä oli hieman yli kymmenen. Ajoin Metkun kanssa ensin jäljen. Jälki oli n.25 m pitkä ja makkara joka askeleella. Metku tekikin työtä hyvin, jokainen makkara tuli syötyä. Pitäisi hankkia Metkulle jälkivaljaat, vauhti tahtoo kiihtyä loppua kohti ja kun hidastaa vauhtiat, painaa panta inhottavasti kurkkua. Olin kyllä tosi tyytyväinen MEtkun työskentelyyn, sillä oli malttia tehdä tasaisesti ja huolellisesti työtä.

Olimme edellisenä iltana Sitkun kanssa jälkitreeneissä ja minä fiksuna tyttönä tein Sitkulle jäljen juuri leikattuun nurmikkoon. Oli myöskin kova tuuli ja eihän Sitkun jäljestämisestä tahtonut tulla mitään. Nyt jälki oli heinikossa, tuuli myös tänään, mutta se ei haitannut. Sitkun jäljesti tänään hyvin, nenä oli koko ajan maassa ja vauhti sopivaa.

Sitku

Sitku

Taika ja Anne jäljestää. Taika jäljesti reippaasti ja noukki Annen jättämät kepit hienosti maasta.

Taika on palkkansa ansainnut.

Kun työt oli tehty, tutustuivat Taika ja Metku paremmin toisiinsa. Taika oli kyllä tosi kiltti ja kärsivällinen Metkun suhteen. Emme päästäneet vielä koiria juoksemaan keskenään, kokoero on vielä sen verran, että loukkaantumisen vaara olisi.

Metku huvitteli välillä yksin juoksemalla pitkin nurmikkoa:

Lopuksi kokeilimme ottaa hieman rauhallisempia kuvia koirista. Olisikohan Metkun nenän edessä makkara ?

       

Sitku on alkanut vanhempana muistuttamaan yhä enemmän ulkoisesti äitiään Duskaa, mitä ei kyllä olisi muutama vuosi sitten uskonut, Sitku kun on ollut melkoinen rimppana.

 

Taika:

Lähtiessäni ajelemaan kotia kohti huomasin, että olin hukannut puhelimeni jonnekkin. Eihän siinä auttanut kuin palata takaisin. Onneksi Anne oli vielä paikalla ja hän yritti soittaa puhelimeeni. Puhelin kyllä yhdisti, mutta hälytysääntä ei kuulunut missään. Aikamme etsittyä löysimme puhelimen nurmikolta. Olimme molemmat kääntäneet automme aivan puhelimen vieressä, onneksi emme peruuttaneet puhelimen päälle