Lähdin perjantaina ajelemaan kohti synnyinseutuani koirien kera. Lauantaina olisi tätini hautajaiset. Hän eli pitkän elämän, oli kuolessaan 93 vuotias.

Saavuimme perille viiden aikoihin. Matka sujui huonosta kelistä huolimatta suhteellisen hyvin, vaikkakin esim. viimeiset 40 kilometria satoi alijäähtynyttä vettä. Liikennettä oli runsaasti. Kuuntelin matkan ajan Agatha Christien dekkaria, joka auttoi matkan sujumista.

Perillä kannoin kassit sisälle ja asetuimme taloksi. Asetuin mukavasti sohvalle tarkoituksena rentoutua pitkän ajomatkan jälkeen. Hetken kuluttua aloin ihmetellä ääntä, joka kuului pöydän alta. Kukas muu siellä oli kun Metku. Metku nuoli onnellisen näköisenä hiirenmyrkkylautasta  Jätämme aina lähtiessämme lattialle hiirenmyrkkyä, jotta hiiret eivät valtaa taloa meidän poissa ollessa. Keräsin lautaset pois saavuttuani, mutta tämä lautanen oli jäänyt huomaamatta.  Osa myrkyistä oli levinnyt lattialle, mutta osa myrkystä oli mennyt Metkun kurkusta alas. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ohjeet ensiapuun.  Eläinlääkäri lohdutti, ettei myrkky ole kovinkaan vaarallista koiralle, koska koira tuskin syö myrkkyä kovinkaan  paljon. Hän neuvoi kuitenkin oksettamaan Metkun varmuuden vuoksi. Eipä siinä auttanut kuin Metkun suu auki ja suolaa nieluun. Hetken kuluttua Metku oksensi kaksi kertaa ja suurin vaara oli ohitettu Uskaltaakohan enään mennäkkään mummulaan, viimeksi siellä ollessa Metku katosi moneksi tunniksi ja nyt tämä myrkyn syönti. Mitähän seuraavaksi ??

Launataina hautajaisten jälkeen palasimme mummulaan. Loppupäivä sujuikin sitten siskojeni kanssa seurustellessa. Oli kiva nähdä siskojani sekä kummityttöäni Viljaa. Puhetta riitti, olihan edellisestä tapaamisestamme kulunut jo aikaa. 

Metku ja Sitku nauttivat Peetun ja Pekon tapaamisesta. Metku ja Peetu vaan eivät tahtoneet pysyä pihassa, koska portti oli lumen takia juutunut auki ja tie vapauteen olisi ollut auki, kunhan vaan me ihmiset olisimme antaneet niiden  nauttia vapaudesta.

Sunnuntai aamuna kävimme koirien sekä Eevan ja Viljan kanssa kävelyllä metsässä. Alla muutama kuva siitä retkestä:

 

Iltapäivällä  menimme Minnan luo kylään.Minnalla on ihana talo maalla ja siellä 8 koiraa. Nostan hattua Minnalle, joka tulee koiriensa kanssa upeasti toimeen  ja on näyttänyt kaikille epäilijöille (myös minulle) että pärjää upeasti noinkin usean koiran kanssa.

Sunnuntai-illan vietinkin sitten koirien kanssa yksikseen mökillä. Aluksi meinasi pelottaa, isossa talossa kun kuuluu kaikenlaisia ääniä ja ulkona on tosi pimeää. Mutta ihmeesti kaksi isoa koiraa antaa turvallisuuden tunteen.

Maanantaina kävimme koirien kanssa lumikenkäkävelyllä. Sitku yritti lintsata, ja kokeili kiivetä aina lumikenkien päälle. Metku nautti lumihangessa rämpimisestä. Se olisi varmaankin jaksanut jatkaa vaikka kuinka pitkään. Pakkohan meidän oli kuitenkin lähteä ajelemaan kohti kotia. Eipä ole ennen niin kovasti väsyttänyt ajaminen, oli vähällä ettei pitänyt ajaa tiensivuun nukkumaan hetkeksi.

On aina kiva käydä synnyinseudulla, valitettavasti vierailu jäi tällä kertaa lyhyemmäksi mitä ensin olin ajatellut, työt eivät odota Ehkä ensi kerralla voimme viipyä pitempään ja ehdin tavata ystäviänikin.