Metkulla on tänään ollut hyvin tapahtumarikas aamupäivä. Nukuimme tänään sunnuntain kunniaksi hieman myöhempään mitä tavallisesti. Heräsin siihen kun Metku hyppäsi päälleni ja aloitti naaman pesun. Sen mielestä oltiin jo nukuttu tarpeeksi Eihän siinä auttanut kuin nousta ylös kahvin keittoon. Aamulehteä lukiessa Metku tuli keittiöön. En heti kiinnittänyt sen tuloon huomiota, se kun meni omalle paikalleen makaamaan. Pikku hiljaa alkoi lehdenluvun lomassa tunkeutumaan tajuntaan pureskelun ääni. Siinä se  Metku makasi pedillään ja jyrsi lukulasieni sankaan hyvin onnellisena Pehmusteet sangan päästä olivat jo irronneet, Eipä sitä vo kuin itseään syyttää, etten pannut laseja tarpeeksi piiloon. Otin lasit pois Metkulalta ja jatkoin aamukahvin juontia. Hetken kuluttua Metku ilmestyi jälleen keittiöön ja tällä kertaa se kantoi yöpöydltä nappaamaansa kirjaa. Onneksi se toi sen mnulle, eikä jäänyt "lukemaan" sitä.

Aamulenkille lähdimme hieman pitemmälle, minä otin sauvat mukaan, jotta lenkistä tulisi  tehokkaampi. Teimmekin muutaman kilometrin pituisen lenkin ( en kylläkään jaksanut/viitsinyt kävellä koko matkaa sauvojen kera) Autolle tultuamme Sitku hyppäsi reippaasti autoon, mutta Metku oli ilmeisesti sitä mileltä, ettei lenkki vielä riitä. Se juoksi ympäri autoa, eikä antanut itseään kiinni, puhumattakaan että olisi hypännyt autoon. Minä laitoin auton takaluukun kiinni ja hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan eteenpäin. Metku seurasi meitä noin kymmenen metriä ja kääntyi ja lähti juoksemaan poispäin. Minä hyppäsin autosta ulos ja yritin huutaa Metkia, vaikka tiesin sen kyllä turhaksi. Eipä siinä auttanut kuin lähteä ajamaan eteenpäin, tiellä oli niin paljon lunta, ettei tullut kysymykseenkään, että auton olisi saanut käännettyä siinä. Sydän kylmänä lähdin ajamaan takaisinpäin, kaikenlaiset kauhukuvat risteili mielessäni, olin jo soittamassa kevereille, että tulevat apuun Metkua etsimään. Kun pääsin kääntöpaikalle takaisin, juoksi Metku auton luo. Onneksi nyt autonkyyti maistui ja se hypäsi suoraan kyytiin. Tulimme reippaalla vauhdilla kotiin ja Sitku ja Rafa jäivät kotiin ja me jatkoimme Metkun kanssa pentujen yhteislenkille Törnävälle. Koirakoita olikin paikalla seitsemän kappaletta. Lenkki sujui hyvin, Metku käyttäytyi mallikkaasti, mitä nyt aluksi muutama pentu hieman rasitti, kun yrittivät tulla heti tervehtimään. Metkuli haluaa itse päättää milloin hän haluaa tervehtiä toista koiraa. Lenkin jälkeen tulimmekin kotiin ja sitten oli kiire alkaa valmistamaan isänpäivälounasta. Ensin piti kuitenkin imuroida. Aloitin keittiön imuroinnin, kunnes imuri sammui yhtäkkiä. Ehdin jo manata mielessäni, että näinkö imuri lopetti toiminnan. Eipä mitä, Metku ilmestyi keittiön ovelle imurin johto suussa. Ilmeisesti sen mielestä meillä oli ihan siistiä

Sainpahan imuroitua lopulta ja nyt Metku nukkuu hyvin tyytyväisenä Sitkun vieressä.

Kyllä minä olen niin onnellinen, että minulla on nuo karvakasta, ilman niitä elämä olisi kovin tasapaksua ja tylsää.