Eilen toteutui se,mitä olen pelännyt usein. Olimme viettämässä Uuden Vuoden Aattoa syntymäkodissani siskon perheen kera. Aattopäivä sujui kivasti. Laitoimme iltapäivällä hyvää ruokaa ja koirat pyörivät siinä meidän joukossa. Ruuan jälkeen menin pikku päikkäreille ja muu porukka lähti ulos. Mielessä kävi kyllä, että täytyy varoa Metkun kanssa, koska se ei ole koskaan ennen kuuullut raketteja.Kesällä se ei kyllä reagoinut mitenkään ukkoseen. Laiskuus voitti kuitenkin ja otin pienet torkut. Jonkin ajan kuluttua kun nousin ylös, kyselivät muut että missäs Metku ? Minulla ei ollut siitä mitään havaintoa eikä toisetkaan olleet sitä nähneet. Ilmeisesti oli käynyt niin, että Metku oli ollut takapihalla  ja kun toiset olivat alkaneet ampumaan muutaman raketin, säikähti Metku  ja lähti karkuun. Aloimme kovan etsimisen, osa joukosta lähti pelloille  etsimään jälkiä, Itse lähdin ajelemaan autolla pitkin teitä. Metkua ei vaan näkynyt. Siinäpä se ilta ja alkuyö kuluikin.Siis se tunne, kun ajatteli Metkua yksin peloissaan jossain siellä pimeydessä oli sanoin kuvaamaton Hätäämme lisäsi vielä naapuri, joka kertoi,että tässä lähistöllä on nähty usein kaksi sutta.

Laitoimme yöllä grilliin makkaraa ja jätimme pihavalot palamaan ja ulko-oven auki.Muiden lähtiessä nukkumaan jäin istumaan pimeään tupaan ja vahdin pihaa, jos vaikka Metku löytäisi kotiin.Aika kului hitaasti, mutta viimein puoli neljän jälkeen näin tutun hahmon tiellä. Oli se kyllä ihana näky. Metku ei ensin meinannut tulla pihaan, mutta viimein se tuli sisälle. Voi sitä riemua Metku oli hyväkuntoisen oloinen, jääpalasia sillä oli selässä ja tassuja se nuoli pitkään ja kovin se oli hengästynyt.Aika näyttää, jäikö sille mitään henkisiä traumoja. Toivottavasti ei.Olisi mielenkiintoista tietää, missä se vietti 9 ja puolituntia.

En ole koskaan ymmärtänyt rakettien ampumista ja nyt vielä vähemmän !!!